Yksin Oslossa

01/10/2017

Olen reissannut aina, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Lapsena perheen mukana, nuorena kavereiden kanssa ja viimeiset 15 vuotta J:n kanssa. Mutta kaikkien näiden vuosien aikana olen matkustanut todella vähän yksin. Piti oikein ryhtyä miettimään asiaa, ja lopulta tulin siihen tulokseen etten muista yhtä ainutta kertaa kun olisin tehnyt kokonaisen reissun edestakaisin ihan täysin yksin. Yllätyin tästä itsekin. Olin toki vaihto-oppilaana Australiassa teininä ja sinne lähdin periaatteessa yksin, mutta käytännössä en kuitenkaan, sillä mukana oli jatkuvasti myös muita vaihto-oppilaita tai paikallisia ystäviä ja tuttavia. Niinpä soolomatkustamisen saralla jää oli vielä rikkomatta.

Kunnes tänä syksynä. Palasin elokuussa töihin perhevapaiden jälkeen, ja sen jälkeen kiersin kaikki pohjoismaiset pääkaupungit viikossa. (Häpeäkseni kerrottakoon myös, että näistä Oslo ja Kööpenhamina olivat aiemmin vain lentokenttätuttavuuksia.) Tukholma ja Kööpenhamina vilahtivat niin etten edes huomannut olevani matkalla yksin, sillä en ollut yötä pois kotoa. Oslossa yöreissulla vasta havahduin siihen, että en toden totta ole koskaan matkustanut yksin.

Menin työpäivän jälkeen hotellille. Kirjauduin sisään yksin, kävipä se nopeasti. Löysin huoneeni, levittelin tavarat ihan juuri sinne minne halusin. Muiden tavaroita ei huoneeseen tarvinnut mahtua. Valitsin kummalla puolella parisänkyä nukkuisin. Otin kuitenkin vain toisen puolen ja jätin toisen koskematta. Huuhdoin kädet ja kasvot, asetuin hetkeksi sängylle tsekkailemaan vielä päivän meilejä. Lopulta suljin läppärin, ja päätin lähteä kaupungille. Mietin minne menisin. Täydellinen valinnan vapaus, ei tarvitse kysyä keneltäkään mielipidettä suunnasta.

Kuljeskelin pilvisen ja tuulisen Oslon kaduilla ja pysähtelin sinne tänne ottamaan kuvia. Kukaan ei hoputtanut jos jäin viiveksimään kadunnurkkaan kuvakulmaa hiomaan. Kävelin kuninkaanlinnalle saakka verkkaiseen tahtiin ja istahdin linnan edustalle portaille katselemaan maisemaa kohti Oslon keskustaa. Mieleen juolahti yhtä sun toista kommentoitavaa, mutta tajusin ettei ollut ketään kenelle kommentoida. Kommentoin siis Insta-Storyn puolelle ihan vain jakaakseni näkemääni ja kokemaani jonkun kanssa.

Etsin ravintolan, tilasin salaatin ja viinin. Söin kaikessa rauhassa, ilman yhtäkään häiriötä. Mutta olin kumman tietoinen ympäristöstäni. Yleensä en ole, kun minulla on seuraa.

Illansuussa kävin vielä oopperatalon katolla, ihailin maisemia, istuin taas hetken ja mietin. Lopulta palasin hotellille, kävin suihkussa ja painuin hipihiljaisessa huoneessa puhtaisiin lakanoihin. Tämä on sitä kuuluisaa omaa aikaa.

Soitin kotiin, ja kerrattiin päivän kuulumiset. Pirpanalla oli mennyt päiväkodissa hienosti ja illalla oli ollut hauskat leikit kotona. Meni roska silmään.

Ei perhana, kyllä mä kuitenkin olen sellainen reissaaja, joka haluaa jakaa näkemänsä, kokemansa, haistamansa ja maistamansa jonkun kanssa. Mieluiten niiden kaikkein rakkaimpien.

6 Comments

  • Kati / Lähinnä Kauempana sanoo:

    Olipa kiva lukea tämä! Varsinkin kun keväällä oli mun eka soolomatka – Kööpenhaminaan! 😀 Mulla taas oli sen verran ruuhkautunut elämäntilanne, että nautin suunnattomasti yksinolosta. Köpis oli helppo ja vaivaton ensimmäiselle yksinmatkalle, kaikki toimi ja oli suurinpiirtein tuttua. Vaikka häpeäkseni kerron, että se oli eka kerta Tanskassa. Oslo on varmasti hyvä kohde myös!

    Olen ehdottomasti enemmän seuramatkaaja, mutta kyllä viikonlopun yksinmatka tuli tarpeeseen. Aion ottaa tästä jokavuotisen perinteen!

    Tässä vielä juttu, jos kiinnostaa lukea mun kokemuksista: http://www.lahinnakauempana.fi/2017/05/yksin-koopenhaminassa.html

    • Eevi sanoo:

      Kööpenhamina on ihana! Kävin siellä myös soolona päiväseltään elokuussa työkeikalla, mutta otin sen verran aikaisen aamulennon ja myöhäisen paluun että jäi hyvin aikaa olla kaupungilla.
      Mä odotin myös etukäteen tätä soolomatkailua ja mä ymmärrän kyllä hyvin sen viehätyksen. Mulla varmasti vaikutti tähän myös se että pirpana on sen verran pieni vielä ja juuri ollaan vasta opeteltu olemaan päivät töissä ja päiväkodissa että sikäli teki tiukkaa tämä ylimääräinen erossaolo. Ja eihän siitäkään mihinkään pääse, että pohjimmiltani olen kyllä pienen porukan tai pariskunnan seuramatkaaja.
      Kiitos linkkauksesta, käyn varmasti lukemassa!

  • Tiia(ntai) sanoo:

    Täällä yksi sooloilija 🙂 Viimeksi kävin elokuussa juuri Norjassa – olipa jännä katsella noita samoja kulmia toisen näkökulmasta! Ja avartavaa myös lukea juttusi.

    Mulla iskee usein seurassa reissatessa sellainen tunne, että pitäisi päästä olemaan hetki ihan kaksin sen paikan kanssa. Kieltämättä olen kumminkin huomannut, että yksin matkustaessanikaan se tarve nähdyn ja koetun kommentoimiseen ei häviä, vaan sitten sitä hyvää fiilistelyaikaa kuluu paikan päällä Messenger-viestien kirjoittamiseen ja muuhun someiluun. Enpä siis vielä tiedä, miten tuo soolomatkailu käytännössä sujuisi paikassa, joka on tietoliikenneyhteyksien ulottumattomissa.

    Mutta jos yksin matkustamisessa nyt jokin ehdoton plussa on, niin tuo kuvien kanssa säätäminen ilman huomaa omaatuntoa! 🙂

    • Eevi sanoo:

      Mä huomasin myös, että yksin kulkiessa kului aikaa tuohon kännykän näpertämiseen, samoin kuin täällä Suomessa. Ja perinteisesti reissaaminen on ollut juuri sitä aikaa kun ollaan offline. Mutta ehdottomasti samaa mieltä, että tuo kameran kanssa säätäminen ilman hoppua ja toisten naputusta oli luksusta! 🙂

  • Jenni / Unelmatrippi sanoo:

    Mukava lukea tästäkin näkökulmasta yksin matkustamisesta! Mulle tuli ihan samanlaiset fiilikset kesällä, kun olin Espanjassa yksin. Oli ihan kivaa, mutta kyllä mä kaipasin juttuseuraa.

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *