Tsitsikamman kansallispuisto – osa 2

29/03/2015

Tennarivaellusta Tsitsikamman kansallispuistossa

Tämä on kaksiosaisen luonnonpuistokirjoituksen jälkimmäinen osa, jos missasit ensimmäisen niin kannattaa kurkata se täältä: Tsitsikamman kansallispuisto

Ensimmäinen aamu Tsitsikamman kansallispuistossa valkeni sumuisena ja sateisena. Olimme valtavan pettyneitä, sillä edellisenä iltapäivänä paikalle saapuessamme aurinko oli porottanut täydeltä taivaalta. Meillä oli varattuna puistosta kaksi yötä, joka tarkoitti että meillä oli tasan tämä yksi kokonainen päivä käyttää vaellusreitteihin. Sää heitti kapuloita rattaisiin, ja aamulla piti ottaa huolellinen tuumaustauko miten päivä vietettäisiin. Meillä kun tosiaan oli vaellusvarusteina tasan ne tennarit. Vaelluskengistä ei ollut tietoakaan, saati minkään valtakunnan sadevarusteista. Pitkähihaisia paitojakin oli rinkkaan tungettuna tasan yhdet per nuppi, olimmehan lähteneet etelänlomalle.

Niinpä nautimme aamiaista niin pitkän kaavan mukaan kuin kioskin antimista saimme loihdittua ja lätkimme rauhassa korttia odotellessamme pahimman sateen laantumista.

Hieman ennen puoltapäivää totesimme ettei tämä tästä ole muuksi muuttumassa, emmekä aio koko päivää mökissä nököttää, joten kassista kaivettiin ne ainoat sukat, umpikengät ja pitkähihaiset paidat mitä meillä mukana sattui olemaan ja niillä eväin lähdettiin vaeltamaan. Soitellen sotaan siis.

Storms River Mouthin leirintäalueen kupeessa on neljä – tai oikeastaan kolme ja puoli – lyhyttä vaelluspolkua. Telttailualueen reunasta starttaa 6 km mittainen Waterfall Trail, joka kulkee rantaa pitkin vesiputoukselle ja samaa reittiä takaisin. Suurin osa päiväkävijöistä kulkee 2 kilometrin Mouth Trail, joka lähtee ravintolan kupeesta puisena kävelysiltana, kiemurtelee joen reunaa ja johtaa rotkon ylittävälle riippusillalle. Näiden lisäksi ylös vuorelle nousee polku, jossa on lyhyempi yhden kilometrin, ja pidempi 3,7 kilometrin vaihtoehto. Näin jälkikäteen en tuota kilsan reittiäkään vähättele yhtään, sillä nousu on kohtalaisen jyrkkää ja huipulta on komeat maisemat merelle.

Katselimme aamulla tovin vaihtoehtoja, ja päätimme tietysti lähteä pisimmälle 6 kilometrin polulle. Talsimmehan kotonakin usein pidempiäkin kävelylenkkejä ja aikaa on koko päivä. Kyltti polun alussa varoitteli reitin olevan kohtalaisen haastava, mutta info-pisteen henkilökunta oli kyllä suositellut reittiä joten päätimme lähteä katsastamaan. Sitä paitsi meillä oli kokemusta haastaviksi mainostetuista poluista Hyväntoivonniemeltä ja silloin totesimme sen olevan hätävarjelun liioittelua. Joten eihän tämäkään reitti nyt niin paha voisi olla.


Ensimmäiset puolitoista kilometriä polku kiemurteli upeissa maisemissa merenrantaa pitkin. Vesisade oli muuttunut tihkuksi ja itse asiassa ilma oli juuri sopivan viileä ja happirikas kävelyyn. Tässä vaiheessa vielä hymyilytti. Matkalla vilisi murmeleita, joiden touhuja olimme seuranneet jo mökin pihalla.

Ongelmia tuli siinä vaiheessa, kun polku katkesi. Edessä oli pelkkää kivikkoa ja merta. Tuumailimme tovin, kunnes hoksasimme kivissä keltaisia tassunjälkiä, jotka merkkasivat reitin etenemistä.

Jatkoimme kivikkoa pitkin eteenpäin vielä hyvän matkaa, joskin huomasimme tässä vaiheessa jo että tasapohjaiset tennarit ja sateesta liukas louhikkoinen ja jyrkkä kivikko eivät sovi yhteen. Siinä vaiheessa kun kivikko oli käynyt melkoisen jyrkäksi, vesiputouksesta ei näkynyt vielä vilaustakaan ja olimme auttaneet pariskuntaa jonka mies oli tippunut alas louhikkoon ja loukannut jalkansa ja lyönyt päänsä, päätimme kääntyä ympäri. Vesiputous sai jäädä, olisi se ollut kuinka hieno hyvänsä. Hyvin nöyrinä tallustelimme varovasti takaisin.

Vesiputousvaellus olisi täydellä mitalla ollut yhteensä kuusi kilometriä. Arvioimme kulkeneemme sitä ehkä viiden kilometrin verran yhteensä, eli 2,5 suuntaansa, mutta siihen kului aikaa hyvinkin muutama tunti. Päivää oli silti hyvin jäljellä, joten päätimme talsia seuraavaksi 2km mittaisen Mouth Trailin, jonne näimme suurimman osan väestä kulkevan. Polku oli riippusilloille saakka helppokulkuinen ja mukava, ja maisemat sumuisellakin säällä huippuhienot.

Rotkon vastarannalle päästyämme olin jo valmis palaamaan takaisin, mutta J ehdotti että käydään vielä kurkkaamassa polkua jonka sanottiin johtavan näköalapaikalle. Se osoittautukin kohtalaiseksi koitokseksi. Kipusimme koko matkan meren pinnan tasolta rotkon päälle, hurjan jyrkkää ylöspäin kipuavaa polkua pitkin. Huipulla tuuli, ja hirvitti. Teki mieli istua ettei tipu alas. Paluumatka oli vielä hurjempi, sillä molempien reidet huusivat jo hoosiannaa maitohapoista, ja koivet tärisivät kuin mopoauton lokarit. Mutta tulihan urheiltua.











Päivän päätteeksi viini maistui terasilla, ja reisistäkin löytyi vielä virtaa kun ystävälliset mökkinaapurimme vinkkasivat mökin edustalla uivasta delfiinipariskunnasta ja säntäsin hakemaan kameraa.

Tsitsikammassa vieraillessa kannattaa varautua siihen, että sateita voi sattua kohdalle aina, mutta on asennekysymys antaako sen haitata. Totesimme tämän kantapään kautta ja olimme tyytyväisiä että patikoimme reitit läpi, sateesta huolimatta. Ja totta kai seuraavana aamuna kun lähdön aika koitti, aurinkoi paistoi täydeltä terältä.



1 Comment

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *