Kettu ja rusinat

13/06/2017

-Tulehan tänne!

-Öggö, öggö, öggö!

-Ai löysitkö kiviä? Juu-u, siellä lentää lintuja.

Meillä oli vilkkaat keskustelut matkalla. Pirpana ei tosin osaa vielä sanoa kuin ’kukka’ ja ’äiti’ mutta niillä päästiin tällä luontopolulla jo pitkälle, kukkia kun oli aika paljon. Pieni kipitti helpommat osuudet suu virneessä juuri juoksemaan oppineena, pysähtyi säännöllisesti osoittamaan lintuja tai lentokoneita ja keräämään kiviä ja käpyjä.

Hankalammat osuudet hän sai matkustaa äidin reppuselässä. Pitkospuilla mentiin kieli keskellä suuta ettei humpsahdettu suonsilmäkkeeseen.

Katso, kettu repolainen! Siellä se meitä hetken tirkisteli vastaantulijana kunnes katsoi viisaammaksi tehdä u-käännöksen ja jolkottaa pakoon. Kameraa en ehtinyt siihen hätään kaivaa esiin, katseltiin vain tovi toisiamme silmästä silmään.

Tremanskärrin luontopolku löytyi naapurin vinkistä viiden kilometrin päästä kotoa. Mikä yllätys! Polku johti suon poikki korkealle näköalapaikalle lammen rannalle. Sieltä löytyi penkki. Oli koittanut retken paras hetki.

Pirpana pinkoi polkua pitkin käpälämäkeen kunnes lausuin taikasanat.

-Otatko rusinoita?

Iso virne naamalle ja niin me istuttiin penkillä hiiren hiljaa vieretysten, äiti ja tytär. Toinen ihaili maisemia, toinen rusinarasiaa.

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *