suomiretki

  • Koko Pohjolan satuperäinen runous kuvastuu yli korkean Kolivaaran – – Järvi näkyy järven takaa, vaarat kohoavat vaarojen hartioilla, selät ovat saaria täynnä ja ilmassa on sellainen kevään ja hankien hohtava kirkkaus että kaikki

  • Taas on se ihana aika vuodesta. Nimittäin kirsikankukka-aika. Viikon verran vuodessa tätä riemua kestää, joten nyt kannattaa ottaa ilo irti. Jos olet huomenna helatorstaina pääkaupunkiseudulla etkä tiedä mitä tekisit, suuntaa Roihuvuoreen

  • ”Kolilla! Yksi elämäni suurimmista kokemuksista. Suunnitelmia. ’La Montaigne'” -Jean Sibelius Kyllä kotimaa osaa hemmotella. Piipahdimme tässä eräänä kevätviikonloppuna Kolilla. Olin kuullut pelkkää hyvää, mutta en silti

  • Ei sitä näy, mutta siellä se Ruotsi on. Suoraan jos tästä lähtisi soutamaan, päätyisi kartan mukaan Hudiksvall-nimiseen kylään. Tai Wikipedian mukaan se on entinen kaupunki, nykyinen Hudiksvallin kunnan keskustaajama, ja sille on

  • Tua, taas olis kuvaterveisii Porist. Viimeksi minulla oli terveisiä Porista kun Kokemäenjoki oli vielä jäässä. Nyt vesi virtaa vuolaasti. Kevät on siis Patakunnassa jo pitkällä. Eduskuntavaaleihin valmistaudutaan kuumeisesti, Krista Kiurukin oli

  • Se päivä näytti siltä ettei juuri houkuttelisi työntää nokkaa ovenraosta ulos. Jos olisin koira, olisin ehkä ensi alkuun harkinnut jalkojen ristimistä koko päiväksi. Suunnitelmissa oli lähteä Nuuksioon, mutta luontoäiti ryttäsi ne haaveet

  • Kävimme viime sunnuntaina kyläreissulla. Astelimme kaunista pihaa pitkin merenrantatontille, jolla seisoi jykevä kivitalo. Sisäänkäynti oli lämmin ja kutsuva ja  olohuone avara ja valoisa. Olimme tulleet Kekkosille. Joka paikassa oli siistiä,

  • Näin alunperin hämäläiseksi olen toistaiseksi rustaillut suhteessa paljon Porista (klik!), joten jotta nyt ihan patasydämeksi ei erehdytä luulemaan, annan ilomielin palstatilaa rakkaalle kotikaupungilleni Hämeenlinnalle. Koulussa vieraiden

  • Ko ihmine päättää lähtee kottoos poijjes, joutuu se suurte kysymyste äärel. Syy voi ol mikä vaa, vaik lomareisu. -Elina Wallin Pori on metka kaupunki. Se on kuin minivaltio Suomen sisällä. Siellä ei yleensä poiketa matkan varrella (Pori kun ei