• Harrastin pienenä hetken ratsastusta. Siis todellakin vain hetken. En ole koskaan ollut henkeen ja vereen heppatyttö, pesäpallo vei voiton. Hevosen selässä en siis ole ollut ala-asteen jälkeen, paitsi kerran. Sen kerran kun oltiin J:n kanssa

  • Sitä se on ollut, vuosi 2016. Elämäni vuosi. Ei niinkään ulkomaanmatkojen osalta, mutta aikamoinen matka on ollut koko kaksitoista kuukautta. Vuoden 2016 muistan aina siitä, että minusta tuli äiti. Meistä tuli perhe. Pieni tyttö tuli helmikuussa

  • Minä olen jouluihminen. Siis sillä tavalla kohtuullisesti. Ei niin, että kuusi tuotaisiin joulukuun alussa tai punaiset verhot ripustettaisiin marraskuussa. Vaan sillä tavalla, että kynttilöiden määrä lisääntyy, kausivaloja (huom. ei jouluvaloja

  • Nyt kun ruskasta alkaa täällä etelässäkin olla jäljellä enää muutama oranssihtava ja puolimädäntynyt lehtiläjä, on hyvä aika ryhtyä virittäytymään jouluun. Sillä vaikka viimeiseen saakka pyrin löytämään ne positiiviset ja kauniit puolet Suomen

  • Nuuksio – tuo pääkaupunkiseudun ikioma korpimetsä. Käyntikertani Nuuksioon voidaan toistaiseksi laskea yhden käden sormilla, ja ihan vain etusormi ja peukalo riittävät osoittamaan montako reittivalintaa olen siellä tehnyt. Toki niistä on

  • Tiedättekö mitä me tehtiin tänä kesänä Päijänteen kansallispuiston veneretken lisäksi? Me muutettiin. Kyllä. Saatiin se ultimaattinen pakkaushaaste kun koko elämä piti kerätä laatikoihin, ikeakasseihin ja jätesäkkeihin ja siirtää paikasta A

  • (Jos haluat ensin lukea meidän retkestä, asia onnistuu täällä: Päijänteen kansallispuisto) Päijänteen kansallispuistossa parasta antia ovat eittämättä saaret. Mutta jos menokenkää vipattaa tai kaipailee mannerta ja fasiliteettejä, tarjolla on

  • Sitä on kuulkaa yhdenlainen ympyrä sulkeutunut ja tavoite täytetty. Joku teistä saattaa muistaa, kuinka blogini ihka ensimmäisessä jutussa mainitsin etten ole koskaan käynynt Kuopiossa. No nyt on sieläkii tullunna käytyvvä. Eräs aurinkoinen