Napanuoran venytysmatka

05.24.2017

Niin tuli väistämättä eteen se hetki, kun lähdin ensimmäistä kertaa yöpyvälle reissulle ilman pirpanaa. Jo oli aikakin, saattaisi moni sanoa. 1 vuosi, 3 kuukautta ja 10 päivää minä ja hän ollaan nukuttu joka yö samojen seinien sisällä, ei tokikaan samassa huoneessa. Mutta niin, että olen vaistomaisesti korvat höröllä.

Olen palaamassa töihin elokuussa, mutta otin pienen varaslähdön ja kävin kahden päivän työmatkalla Tanskassa. Mummu tuli meille ja toki J oli illat ja yön kotona.

Lentokentällä oli hassu fiilis. Mulla ei ollut kuin yksi kassi. Ei rattaita. Ei kantoreppua. Vain itseni huolehdittavana.

Työpäivät vilahtivat nopsasti, enkä ehtinyt juurikaan miettiä miten kotona menee. Satunnaisesti vilkaisin puhelinta, jonka taustakuvassa virnistää iloinen taapero. Suljin äkkiä näytön ettei ikävä ehdi valloilleen.

Kahden intensiivisen päivän aikana ei ollut oikeastaan kuin yksi tunti kun olin itsekseni mahtavissa merenrantamaisemissa. Soitin tietysti kotiin. Kuulemma pimu oli ollut kuin hangon keksi koko päivän. Kyllähän minä sen tiesin, ei se olisi moksiskaan. Lähinnä vain iloisempi kuin normaalisti, äidille kun on hyvä kitistä.

Mutsillehan tämä oli ehdottomasti rankempi kokemus. Mummu ja pirpana olivat löytöretkeilleet ja leikkineet kaksi päivää kevätauringossa, spesiaalia aikaa kumpaisellekin. Helsinki-Vantaalle laskeuduttuani mahdoin tehdä jonkin sortin henkilökohtaisen ennätyksen siinä, miten rivakasti saavuin kotipihaan. Josko ehtisin vielä ennen kuin pimu on unessa. Juoksin portaat yläkertaan ja sain puoliunisen tytön syliini. Hän levitti kätensä, nojasi päänsä rinnalleni ja nukahti. Sniif. Voi sitä rakkauden määrää.

Me selvittiin, entistä vahvempina. Onhan tuo jo iso tyttö.


Kuvat Tanskasta meren rannalta, Gillelejen kylän liepeiltä, noin tunnin matkan päässä Kööpenhaminasta pohjoiseen.

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *