Näin Aulangon metsän puilta

04/03/2015

Näin alunperin hämäläiseksi olen toistaiseksi rustaillut suhteessa paljon Porista (klik!), joten jotta nyt ihan patasydämeksi ei erehdytä luulemaan, annan ilomielin palstatilaa rakkaalle kotikaupungilleni Hämeenlinnalle.

Koulussa vieraiden kielten tunneilla tehtiin usein harjoituksia, joissa piti miettiä minne veisi turistin Hämeenlinnassa. Oli hurjan vaikeaa asettua matkailijan asemaan, kaupunki kun oli minulle yhtä kuin koti. Se tarkoitti koulumatkaa, Hätilän S-Marketia, Tiiriön Prismaa (kyllä, meillä on aina keskitetty ostokset), Reskaa, toria, Kihtersuon ja retkeilymajan uimapaikkoja, Pullerin palloiluhallia ja Hämeensaaren pesäpallokenttää. Ja juna-asemaa josta pääsee Helsinkiin ja Tampereelle, eli maailmaan.

Nyt suhteeni kaupunkiin on monelta osin rikkaampi, koska siinä yhdistyvät kotikaupungin tuttuus ja ulkopaikkakuntalaisen perspektiivi. Osaan tarkastella tuttuja kulmia uudesta näkökulmasta. Monelta nurkalta mieleen tulvahtelee muistoja ja paikkoihin liittyy tunnesidettä, mutta toisaalta käytän siellä käydessäni tilaisuuksia paremmin hyväksi ja matkailijan uteliaisuus usuttaa hakeutumaan myös paikkoihin, joita en ole vielä nähnyt. Hämeenlinnan kokoisessa kaupungissa niitä ei toki luulisi montaa olevan, mutta toisin on totuus. Omassa kaupungissaan sitä nimittäin tulee helposti elettyä kuplassa. Minun kuplani sisälsi juuri nuo edelle listatut asiat. Etäisyys auttaa rikkomaan kuplan ja näkemään metsän puilta.

Mainio esimerkki kotikaupungin kuplasta on se, että olen koko lapsuuteni ja nuoruuteni asunut Aulangon puistometsän reunalla, ja luulin tuntevani metsän ja sen järven jo läpikotaisin. Tässä taannoin Kaukokaipuun Nellan juttua (klik!) lukiessa tajusin, että todellisuudessa minulla on puolen metsän kokoinen aukko sivistyksessä, ja olen kolunnut vain oman kodin puoleisen alueen metsästä. Näkötorni, karhuluola, joutsenlampi ja pussauskoppi ovat kyllä tuttuja, mutta Kärmeskallioilla en ollut käynyt koskaan. Ja vaikka olen vuosi- ja kilometritolkulla kiertänyt puistometsän hiekkapohjaisia lenkkeilymaastoja kävellen, juosten ja joskus jopa suksilla, en ollut huomannut kylttejä jotka ohjaavat järveä kiertävälle luontopolulle.

Viime viikon torstaina täytin vuosia ja pidin harvinaista vapaapäivää. Äitini vietti talvilomapäiviä, joten päätimme lähteä retkelle Aulangolle. Minä palasin siis lapsuudenmaisemiini ja äiti lapsuutensa makumuistoihin, kun kaupasta nappasimme retkievääksi patukkamallisia hopeatoffeita.
Toffeiden lisäksi mukaan tarttui makkaraa, mehua, tulitikkuja, Hämeen Sanomia ja parivaljakko Torsti ja Maksi – reissusta tohkeissaan olleet karvakuonot.

Tällä kertaa teimme täsmäiskun Kihtersuon uimarannan kautta Kärmeskalliollle. Kiertelimme pitkin lumisia pitkospuita, kiipesimme ylös kalliolle ja sytytimme nuotiota ihan liian pitkään, liian suurella läjällä Hämeen Sanomia ja liian pienellä pinolla puita. Vaikka makkarat olivat pienesti pintapalaneita ja sisältä viileähköjä  (HäSan lämpöarvo kun ei ole aivan kesäkuivan koivun veroinen), ne maistuivat pirun hyvälle.

Seuraavalla kerralla, kun sini- ja valkovuokot ovat kukassa, on kokopitkän luontopolun vuoro. Mittaa kierrokselle kertyy hieman reilut 5 km.  En malttaisi odottaa.

Toden totta, nämä maisemat avautuivat 5km päässä sieltä missä olen 20 vuotta asunut. Näin kauan minulla kesti sinne löytää, älkää te muut odottako yhtä pitkään.
















Linkit

Luontoon.fi – Aulanko

Näkötornin kahvila ja puistokioski

Outdoors Finland – Aulangonjärven polku

5 Comments

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *