Se kerta kun ratsastettiin Levillä

05/01/2017

Harrastin pienenä hetken ratsastusta. Siis todellakin vain hetken. En ole koskaan ollut henkeen ja vereen heppatyttö, pesäpallo vei voiton. Hevosen selässä en siis ole ollut ala-asteen jälkeen, paitsi kerran. Sen kerran kun oltiin J:n kanssa Australiassa ja meidät vietiin kolmeksi tunniksi maastorastastukselle seuraavilla ohjeilla: kiipeä selkään, vedä oikeasta suitsesta niin hevonen menee oikealle, vasemmasta niin vasemmalle, molemmista niin se jarruttaa ja purista pohkeilla niin menee eteenpäin. Ja menoksi. Se oli J:n ensimmäinen kerta ratsastamassa, ja pitkän aikaa myös viimeinen.

Mutta siitä Australian ratsastuksesta lähtien meillä on ollut haaveena päästä hevosilla maastoon Lapissa. Se haave päätettiin toteuttaa jouluna Levillä.
Maastorastastusta Levillä. Polar Lights Tours.
Lapissa satoi viikkoa ennen joulua vettä. Puista lähtivät lumet ja hanki oli roskainen. Harjoitin tiukkaa mentaalikuria etten antaisi sen häiritä. Ja kerrankin oli fortuna meidän puolella, sillä ratsastusta edeltävänä yönä lämpötila tippui pakkaselle, taivaalta leijaili uutta lunta ja aamu sarasti kuulaana ja kirkkaana.  Olimme J:n kanssa innoissamme kuin ilmapallot kun kurvasimme Polar Light Toursin pihaan Muoniontien varrella.

Kello oli yhdeksän aamulla ja taivaalla oli vielä kuutamo. Lupsakat suomenhevoset odottelivat jo rivissä ja höristelivät meille korviaan. Oppaamme Tanja kantoi viimeisiä suitsia ja satuloita ja tervehti iloisesti. Odoteltiin vielä seurueen kolme muuta jäsentä paikalle, haettiin kypärät päähän, pikainen opastus miten näitä karvamoottoreita ajetaan ja metsään mars.


Jos on hevosrotu mitä rakastan, se on varmasti suomenhevonen. Vakaa, lupsakka ja vahva eikä turhia hötkyile. Vähän kuin monet suomalaiset muutenkin. Vaikka meidän ratsastuskokemukset on juurikin edellä mainittua tasoa, meitä ei hetkeäkään huolettanut lähteä maastoon näiden selässä. Eikä meillä hätäpäivää ollutkaan, sen kuin nautittiin kyydistä.

Lunta, pakkasta, kaamos, hiljaisuus, Suomen luonto, kuutamo ja hevoset. Aika epätodellisen tyytyväinen oli olo.



Tässä on Timppa. Timppa on yksi Polar Lights Toursin kahdeksasta suomenhevosesta. Timppa on mielettömän rento tyyppi ja tallusteli vakaalla askeleella koko lenkin vaikka vastaan tuli hirvikin. Timpasta ja minusta tuli heti kaverit.


Matkan varrella Tanjan kanssa jutustellessa meille heräsi toinenkin haave. Nimittäin Levin huiputus hevosilla. Kesäisin järjestetään pidempiä retkiä missä ratsastetaan koko matka tunturin huipulle saakka. Sille retkelle lähtiessä ratsastuskokemusta pitäisi olla tosin ehkä hivenen enemmän – ainakin sen verran että hallitsee hyvin oman kroppansa ja osaa keventää hevosen kulkua epätasaisessa maastossa. Joku päivä me tuo retki vielä tehdään!

Tämä ratsastusretki oli kyllä juuri sitä mitä meillä oli mielessä ja haaveissa, ja vähän enemmänkin. Joulufiilis nousi kertaheitolla hevosten hörinää kuunnellessa ja maisemia ihaillessa. Onneksi hepatkin pääsivät meidän aloittelijoiden retken jälkeen päästelemään karstoja hieman kokeneempien ratsastajien kanssa – meidän retkellä kun pysyteltiin visusti käynnissä eikä vahingossakaan astuttu ravin puolelle. Mutta minun makuuni tätä on ratsastaminen parhaimmillaan: luonnosta nauttimista yhdessä eläimen kanssa ilman turhaa nipotusta kouluratsastussäännöistä. Tämä mahdollistaa mielettömiä elämyksiä ihan jokaiselle riippumatta siitä onko aiempi kokemus kylämessujen talutusratsastuksesta vai esteratsastuksen SM-kisoista. Kerrassaan mainiota.


Yhteistyössä Polar Lights Tours. Iso kiitos Päivi ja Tanja, meillä oli hurjan kivaa.


5 Comments

  • Niin ihanan ja tunnelmallisen näköistä! Mie oon haaveillut Levillä issikkavaelluksesta. En varmaan uskaltaisi ison suomenhepan selkään ollenkaan, mutta issikat on mulle sopivan pieniä. Sattuipa sopiva kelikin teille 🙂

    • Eevi sanoo:

      Joo sattui todellakin sopiva keli, oli vain aste-pari pakkasta, kuutamo ja auringonnousu. Issikalla mä en ole koskaan mennytkään, olis hauska sitäkin kokeilla. Mutta kyllä sä varmasti suomenhevosenkin selkään uskaltaisit, ei ne kaikki niin isoja ole. Timpalla oli säkäkorkeus arviolta varmaan jotain 150-160 cm välillä. Sinne vaan! 🙂

  • Aivan ihania kuvia, ja kuulostaa tosi kivalta reissulta muutenkin! Tätä lukiessa (ja usein muutenkin) tulee mietittyä, miksen itse ratsasta enemmän, vaikka mahdollisuus olisi äitin hevosella ratsastaa vaikka joka päivä. Nyt aloin tosiaankin kaivata kunnon pitkää maastolenkkiä ihanissa lumisissa maisemissa!

    • Eevi sanoo:

      Oli kyllä tosi kiva reissu! Ja voi vitsi oon kyllä vähän kateellinen jos pääsisit tällaiselle retkelle koska vaan! Mutta niin se kai aina menee että jos jotain olisi mahdollisuus tehdä milloin vain niin sitä tulee lykättyä. Nyt siis vain mars maastoon 🙂

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *