Huhuu – täällä ollaan

28/01/2018

Ruuhkavuodet. Ne iskivät lekalla päähän, ja sen tehtyään jättivät tämän blogin aivan retuperälle. Vaikka nimi ja ote kuinka rentoja olisivatkin niin ei mulla ihan näin leväperäinen tahti ollut mielessä. Mutta täällä kuitenkin ollaan ja hyvin voidaan, toivottavasti myös siellä ruudun toisella puolella.

Töiden alettua syksyllä olin vahvasti siinä uskossa että reissun reissusta ei ole tietoakaan ja noinkohan sitä pääsisi matkalle vielä pitkään aikaan kun lomatkin oli poltettu. Lopulta päädyin jotenkin mutkien kautta osin töistä ja osin omin neuvoin käymään Oslossa, Tukholmassa, Kööpenhaminassa, Pariisissa ja Marbellassa. Ja joulun aikaan tehtiin ex temporeista ex temporein minireissu vielä Leville. Oslosta ja Kööpenhaminasta kerroinkin teille jo aiemmin, mutta työn puitteissa agendalle putkahtanut Marbella ja aina yhtä ihana Pariisi ovat jääneet teille vielä täysin pimentoon ja tätä kuvamateriaalia on nyt vakaa aikomuseni jakaa. Tulossa on ainakin Montmartreta, Marais’ta, delfiinejä ja Marbellan vanhaa kaupunkia, joten palataan pikimmiten asiaan.

Hyvää vaalisunnuntaita!

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *