Aamu Kööpenhaminan Nyhavnissa

07/09/2017

Kööpenhaminan Nyhavn on perinteisesti hurmaava, mutta yleensä turisteja pullollaan oleva alue. Vaan kokeilepa suunnata sinne arkiaamuna klo 8.30. Autioilta kaduilta puuttuu vain hoippuvalla askeleella kulkeva merimies.

Paluu työelämään on ollut vauhdikas. Todistettavasti on mahdollista kiertää Reykjavikia lukuunottamatta kaikki Pohjoismaiden pääkaupungit viikossa niin, että on kotoa pois vain yhden yön. Olo oli kuin niillä jenkeillä, jotka kiertää koko Euroopan kahdessa viikossa. Onneksi Helsinki-Vantaa on niin viihtyisä ja Cafe Torista saa aamupuuroa.

Kööpenhamina on ollut pitkään reissulistallani. Jostain syystä en koskaan ole tullut siellä käyneeksi lentokenttää ja kaupungin ohi ajamista lukuunottamatta. Niinpä varasin suosiolla työmatkalle menolennon aikaiseen aamuun ja paluun myöhäiseen iltaan.

Loppukesän torstaiaamuna kahdeksan jälkeen sää oli Kööpenhaminassa aurinkoinen ja ihmiset viilettivät töihin. Suunnistin metroasemalta kohti Nyhavnia ja rantaan päästyäni työmatkalaiset olivat jo kaikki kääntyneet muille reiteille. Maisema kanaalille aukeni matalalta paistavan auringon sokaisemana rauhallisena ja seesteisenä. Paikalle oli helppo kuvitella ne pikkutunneilla kotiin päin hoippuvat merikapteenit vuosisadan alussa.

Aamiaispöydän sai valita vapaasti, lisäkseni rannassa oli vain muutama hassu turisti. Aika luksusta siihen nähden, että normaalisti paikka pullistelee väkeä. Nyt sain tämän perinteikkään satama-alueen lähes kokonaan itselleni.

Mehu, tee, munakas, pekoni, juusto, paahtoleipä, vihannekset, ympäristö, maisema, auringonpaiste, rauha ja hiljaisuus. Aika harvinaista herkkua tämä aamiainen Nyhavnissa.

4 Comments

  • Kati / Lähinnä Kauempana sanoo:

    Ihana, rauhallinen tunnelma. Kauniit kuvasi tekee oikeutta paikalle ja värikkäät talot kanavan rannalla näyttää kuin mainoskuvasta. Mä kävin tuolla toukokuisena viikonloppuna ja kieltämättä näytti ihan toiselle silloin. 🙂 Kanavarantaa ei meinannut pystyä kävelemään, niin paljon siellä tungeksi ihmisiä.

    • Eevi sanoo:

      Kiitos!
      Iltapäivällä olikin jo ihan eri meininki kun väkijoukot olivat taas kansoittaneet rannan.

  • Jenna / huge passion for life sanoo:

    Ihanan seesteinen tunnelma näissä kuvissa. Näyttää niin kauniilta tuo Nyhavn.

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *